Hyppää pääsisältöön

Vihannin kirja II: Vihanti 450 ilmestyi 16.4.2016. Kirjassa on kuvattu Vihanti-nimisen paikan koko elinhistoria.
Vihannin kylä liitettiin maakirjoihin v. 1562,  ja v.2012 Vihannin kunta liitettiin Raaheen. Kirjassa käsitellään laajasti Vihannin kehitystä pienestä kylästä elinvoimaiseksi kunnaksi, ja lopulta heikentyneen talouden ja negatiivisen muuttoliikkeen vuoksi itsenäisen Vihannin kunnan loppumiseen saakka.  Aluksi esitellään Vihannin asutushistoriaa, sitten kirkollista ja kunnallista toimintaa, sen jälkeen elinkeinoelämää ja lopuksi järjestö-, yhdistys- ja kulttuuritoimintaa.

Kirjan hinta on 40 e ja sitä on saatavissa Vihannin kirjastosta ja kotiseutuyhdistykseltä.

Vihantikirja Kannet ISBN.jpg

 

leuka.jpg

Vihannin kotiseutuyhdistyksen julkaisu Äijänleuasta Victoria Vergeen ilmestyi 2013. Kirja kertoo havainnollisesti kuvien ja tarinoiden muodossa vanhasta elämänmenosta. Omat tarinansa saavat niin kirkolliset esineistöt kuin arkisetkin tavarat. Mielenkiintoisia tarinoita on syntynyt taikinatiinusta, keritsimistä, pula-ajan ostokupongeista, sokerisaksista, ryskystä, reestä ja uudemmista keksinnöistä, kuten pulsaattoripesukoneesta, seinäpuhelimesta ja polkupyörästä. Nostalgisia tarinoita liittyy perintöesineisiin ja sota-ajan muistoihin. Kirjan loppuun on koottu kuvia Vihannin museon esineistöstä. Kovakantisessa isokokoisessa kirjassa on n. 50 värivalokuvaa, sivuja 130.

Hinta 30 euroa. Saatavissa Vihannin kirjastosta.

TÄYTTÄ TARINAA

Täyttä tarinaa -kirjassa kerrotaan tarinoita mm. paikkakunnalla vaikuttaneista mielenkiintoisista ja erikoisista persoonista. Eri puolilta Vihantia kootut kertomukset koulumaailmasta, arjen askareista, työtavoista ja ammateista tuovat elävästi mieleen muistot eletystä elämästä ja voivat olla samalla myös opettavaisia tarinoita tuleville polville. Valokuvat höystävät tarinoita ja luovat niihin nostalgisen tunnelman.

Kirja julkaistiin v. 2010. Sitä on myynnissä kirjastossa. Hinta on 25 €.

tarinaa.png

saatakko.jpg

Saatakko sanua -kirjaan on koottu kattava otos vihantilaista herkullista sanankäyttöä, mehevää murretta ja nappiin osuneita sananparsia. Monet sanat ja sanonnat ovat tuttuja muuallakin kuin Vihannissa, mutta ne on koottu Vihannissa ja vihantilaiset ihmiset ovat muotoilleet ne omaan murteeseen sopiviksi. Kirjan erikoispiirteenä voi mainita koosteen nuorten käyttämästä kielestä ja mainion piirroskuvituksen. Lyhyt katsaus Vihannin murteen ominaispiirteisiin ohjeistaa murteen saloihin.

Kirja julkaistiin v. 2008. Sitä on myynnissä kirjastossa. Hinta on 15 €.

Runokirjat:

sanat.png

Jouluksi 2005 julkaistiin esikoisteos

Sanat ovat siltoja, hinta 5 €/kpl

usvaneidot.png

ja Kalevalan päivänä 2007

Usvaneidot tanssii., hinta 10€/kpl

Molemmissa kirjoissa on n. 20 kirjoittajan runoja, teemoina kotoiset asiat mm. luonto, vuodenajat, rakkaus, hengellinen elämä ja kotiseutu. Sanat ovat siltoja -teoksessa on mukana Laulu Vihannin järville -nimiseen runokilpailuun tulleita runoja. Uudessa Usvaneidot tanssii –kirjassa on uutuutena murrerunot sekä Vihanti-aiheisia lauluja. Kirjoja saatavilla Vihannin kirjastosta. Myös 70-luvulla julkaistua Vihannin Kirjaa on edelleen saatavilla, nyt hintaan 10€/kpl kirjastosta.